Jälleen Japaniin!

Varasin viime perjantaina lentoliput Japanin Kagoshimaan ensi kesäkuulle. Lähden maanantaina 1.6. ja palaan keskiviikkona 17.6. eli tiedossa on noin kaksi viikkoa paikan päällä.

Matkustuskärpänen puraisi jo kesäkuussa, mutta vasta nyt varasin lennot. Epäilyttää hieman tuo naapurimaan epästabiili tilanne: ei olisi mukavaa, jos lentoaikaan tulisi reilu kolme tuntia lisää, kun Venäjä sulkee ilmatilansa. Toivotaan, ettei niin tapahdu. Toivottavasti saan myös kesälle töitä, kun ilmoitan hakemuksessa lomailuaikeistani. Sen näkee sitten ensi huhtikuussa.

Ajattelin tällä kertaa viettää koko ajan Kagoshimassa ja sen lähistössä. Enkä ajatellut mennä junalla tällä kertaa. Lennän ensin Naritalle, josta siirryn mahdollisesti bussilla Hanedalle, josta on edelleen jatkolento Kagoshiman kentälle. Haneda on keskittynyt enemmän kotimaan lentoihin, vaikka kansainvälisetkin lennot ovat ilmeisesti lisääntymään päin. Varasin lennot Finnairin sivuilta (718€ on mielestäni ihan kohtuullinen hinta, koska Finnairilla ei ole kesällä (=huh-elo) ikinä tarjoushintaisia lentoja Japaniin), mutta menolennot operoi yhteistyölentoyhtiö Japan Airlines eli JAL. Paluulento on ensin Kagoshimasta Hanedaan, josta lento Lontoon Heathrow'lle ja edelleen Helsinki-Vantaalle. Kolmella eri lennolla pitäisi siis tulla takaisin päin. Tähänhän ei kulu vaihtoaikoineen kuin reilu 21 tuntia. Ja ainoastaan on Heathrow - Helsinki-Vantaa on Finnairin oma. Haitanneeko tuo...

Olen pitkään halunnut käydä Japanissa myös kesäaikaan. Voi olla, ettei kesäkuu ole paras aika lähteä alkavan sadekauden takia. Kagoshimalaiset ystäväni varoittivat minua sateesta. Yhdistetään kosteuteen vielä hellelukemat, niin eipähän ainakaan tule kylmä. Tällä hetkellä ajatus lämmöstä tuntuu ihanalta, mutta kaukaiselta. Ehkä kadun siellä valintaani, mutten ainakaan nyt halua sitä murehtia. Kagoshimassa on kuulemma vielä yli 15 asteen päivälämpötiloja tähänkin aikaan vuodesta. 

Kuvat viime vuodenvaihteen reissulta. 
 
Täältä tullaan taas, Japani! 

Pientä yhteenvetoa matkasta

Reissusta on päässyt vierähtämään melkein kuukausi. Tällä hetkellä muistelen sitä haikeasti arjen keskellä. Vaikka reissu olikin ehkä hieman rankka, se oli silti aivan ihana, ja voisin lähteä koska vain uudestaan.

Lennoista

Lennot menivät hyvin molempiin suuntiin. Sain ikkunapaikan kummallakin lennolla, eikä vierustoverikseni sattunut ketään ärsyttävää tapausta. Mennessä istuin japanilaisen nuoren naisen vieressä ja tullessa japanilaisen miehen vieressä. Kummankaan kanssa en vaihtanut kuin korkeintaan muutaman sanan. Menomatkalla sain jopa nukuttua noin viisi tuntia, joskin katkonaisesti. Yöunet olivatkin sitten siltä yöltä siinä, koska koneen saapuessa Japaniin kello oli 10 aamulla paikallista aikaa. En silti kokenut itseäni liian väsyneeksi. Paluumatkalla en juurikaan nukkunut iltapäiväajankohdan takia. Olinkin sitten Kouvolaan päästyäni aivan poikki, ja menin nukkumaan kahdeksalta (sisäinen kelloni oli kolme aamuyöllä).

Lentokentilläkin asiat sujuivat mallikkaasti. Sain laukkuni nopeasti sekä Japanissa että Suomessa, eikä tarvinnut jäädä missään vaiheessa selittelemään niiden sisältöä. Ennen Japaniin saapumista koneessa kyllä täytetään lomake, jossa kysytään henkilötietojen ohella muutakin oleellista, kuten "Paljon sinulla on käteistä mukanasi?" ja "Onko sinut koskaan karkoitettu Japanista?". Se sitten ojennetaan rajatarkastuksessa virkailijalle. Rajalla otetaan myös valokuva ja sormenjäljet; näytin varmaan hyvin hehkeältä kymmenen tunnin lennon jälkeen.


Liikenteestä Japanissa

Heti rajatarkastuksen ja matkalaukun noutamisen jälkeen riensin lunastamaan junapassiani. Olin toimistossa onneksi hyvissä ajoin, joten en joutunut odottamaan kovin kauaa. Taakseni kertyi kyllä sitten kiitettävästi jonoa, jota yksi virkailija sitten hoiti. Virkailija kertoi, millä junilla pääsisin perille Kagoshimaan ja antoi myös Shinkansenin aikatauluvihkon, joskin hän oli hieman ihmeissään, miksi olin menossa junalla Kagoshimaan. Seuraavalla kerralla saatan harkita sinne lentämistä, mutta omasta mielestäni Shinkansen oli kätevä ja helppo vaihtoehto. Ajankohta oli tietysti hieman huono kotimaanmatkustuksen ruuhkan takia, mutta sain silti istumapaikan suhteellisen helposti sekä Tokyossa että Osakassa.

Kaikki junat, joilla kuljin, olivat aikataulussa enkä kokenut myöhästymisiä. Joillakin näyttötauluilla oli ilmoituksia myöhästymisistä muun muassa onnettomuuksien tai lumen takia, mutta ne eivät koskeneet minua. Juna-asemilla on hyvät opasteet, myös länsimaisilla aakkosilla vähintään paikkojen nimet. Asemilta löytyy tietenkin myös hissit ja rullaportaat. Aina voi myös kysyä neuvoa, jos jostain on epävarma (kielitaito onkin sitten toinen juttu), japanilaiset ovat avuliaita. Elekielellä ja muutamilla sanoilla pärjää yllättävän pitkälle. Ainoa asia, jonka koin asemilla hieman hämääväksi, oli ihmispaljous (johon olin kyllä ennakkoon henkisesti varautunut). Ihmisten joukossa pujottelu vie oman aikansa, joten asemalla liikkumiseen saa varata aikaa suunnistamisen ja pitkien laiturivälien lisäksi.

Ensimmäisenä päiväna Japanissa ei tullut oikeastaan muuta tehtyäkään kuin istuttua junassa. Olin Kagoshimassa vasta iltakahdeksalta. Isäntäperheeni olivat tulleet minua autolla vastaan. Pääsin ensimmäistä kertaa japanilaisen auton kyytiin (bussia ei lasketa). Vaati jonkin verran totuttelua vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, mutta onneksi minun ei tarvinnut ajaa (en olisi saanutkaan, en omista kansainvälistä ajokorttia).
Liikuin Kagoshimassa pääasiassa Ayan auton kyydissä, yhtenä päivänä myös Unokien autolla. Bussilla tai paikallisjunalla ei tullut liikuttua kertaakaan, vaikka Yoshitomeilta olisi päässyt myös bussilla keskustaan. Minua siis kierrätettiin autolla ympäri Kagoshimaa ja jopa vähän kauemmaskin: Ibusukiin automatka vei tunnin verran.

Osakassa liikuin pääasiassa paikallisjunilla ja metrolla. Linjakartta on sielläkin melkoisen sekava, mutta kyllä siitä tolkkua saa, jos tietää suurin piirtein, mille asemalle on menossa. Hyperdiastakin oli paljon hyötyä.  Asemilla on hyvät opasteet, jos joutuu vaihtamaan linjaa, ja myös eri uloskäynnit on numeroitu. Välillä opastauluihin (joita on tarpeeksi) oli myös merkitty numeroiden viereen isoimpia nähtävyyksiä. Päivälippu oli edullinen ja kätevä, koska JR:n junapassi ei käy yksityisillä linjoilla kuten metro. Japanissa muuten metromatkojen (myös bussi ja paikallisjuna) hinnat perustuvat kuljettun matkan pituuteen, lipuissa ei ole aikarajaa kuten vaikkapa Helsingissä. Pummilla matkustaminen on käytännössä hyvin hankalaa, koska asemilla on portit, johon vilautetaan matkakorttia tai syötetään lippu. "Kertalippu" pitää muistaa ottaa vielä mukaan, sillä sitä tarvitaan uloskäynnillä, jolloin se syötetään taas porttiin, joka tällä kertaa syö sen. Ei siis roskaa, muttei myöskään lippuja esiteltäväksi kotiin. Lippu on tosiaan ostettava etukäteen, ja sen summakin olisi hyvä olla oikein. Jos näin ei ole ja on siis ostanut väärän hintaisen lipun, puuttuvan summan voi maksaa automaatilla ennen uloskäyntiporttia tai sitten vartijakopin luona.

Totesin Osakan hyväksi päivämatkojen keskuspaikaksi. Sieltä oli nopeaa kulkea Shinkansenilla ja muilla junilla niin Kyotoon, Hiroshimaan kuin Naraankin. Yksi majoituspaikka riitti, eikä matkalaukkua (joka painoi ihan liikaa) tarvinnut siirrellä montaa kertaa paikasta toiseen. Toyoko Inn oli myös riittävän lähellä asemaa, kävellen ei mennyt kymmentä minuuttiakaan. Olen myös tyytyväinen, että majoitukseni oli Osakan keskustan ulkopuolella Shinkansen-aseman vieressä (Shin-Osaka eli "uusi" Osaka), ei siis tarvinnut mennä erillisellä junalla vielä keskustaankin. Kyotossa kannattaa liikkua busseilla ja päivälippua kannattaa harkita. Narassa ja Hiroshimassakin busseilla pääsee kätevästi nähtävyydeltä toiselle.

Tokio onkin sitten omaa luokkaansa. Linjakartta on Osakaakin monimutkaisempi, mutta kyllä siihenkin tottuu. Yamanote-linjalla pääsee oleellisimpiin paikkoihin, tai ainakin niiden lähelle. Ostin lopulta myös Suica-kortin, jolle latasin rahaa. Se toimii kuten tavallinen matkakortti: sitä vilautetaan kortinlukijalle portilla ja poistuessa kortilta veloitetaan matkaa vastaava summa. Tokiossa saa kyllä yksityisillä linjoilla matkustamiseen kulutettua nopeasti rahaa, joten jos on junapassi, kannattaa käyttää JR:n linjoja (kuten juuri Yamanotea). Asakusa-päivänä matkustaminen vei noin kymmenen euroa, suurin osa siitä Yurikamomella Odaibaan. Junalla matkustaminen on silti Tokiossa suhteellisen nopeaa ja kätevää, koska välimatkat voivat olla yllättävät suuria. Vuorovälit ovat tiheät myös ruuhka-aikojen ulkopuolella ja myöhästymisiä on junavuorojen määrään verrattuna vähän. Ruuhka-aikojen junia kannattaa toisaalta välttää, ellei halua leikkiä sardiinia purkissa. Oma kokemushan sekin on, mutta pitemmän päälle varmasti rasittavaa. Autoliikenne kyllä vaikutti toimivan hyvin, mutta suosin silti mielummin junaa. Taksit eivät ole kovin edullinen matkustustapa, ja ne jäävät helposti ruuhkaan jumiin tai pysähtelevät sadan metrin välein liikennevaloihin (myös takseissa hinta perustuu yleensä kuljettuun matkaan eikä aikaan).

Majoituksista

Kagoshimassa yövyin kahdessa eri paikassa: Ayan luona ensimmäiset kolme yötä ja Yoshitomeilla loput. Molemmissa paikoissa minulle annettiin käyttööni oma huone. En osaa valita suosikkipaikkaani, sillä molemmissa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Erona oli lähinnä se, että Ayan luona nukuin (nitisevässä) sängyssä ja Yoshitomeilla futonilla (futoni oli ehkä mukavampi), mutta Ayan luona huoneessani oli ilmalämpöpumppu, kun taas Yoshitomien luona oli aika viileää ilman sitä (peitto oli kyllä tarpeeksi lämmin). Ja Yoshitomien talon takana kulki paikallisjunarata noin viiden metrin päässä seinästä, junan ääni häiritsi parina ensimmäisenä yönä, kun se tunki uniin asti. Siihen kyllä tottui lopulta. (Kuva otettu oven raosta.)

Osakassa yövyin Toyoko Inn -ketjun hotellissa, jonka huone oli pieni mutta viihtyisä. Siellä lämpötilan pystyi säätämään sopivaksi ilmalämpöpumpulla (vai pitäisikö sitä kutsua ilmastointilaitteeksi). Hotellihuoneessa oli oma kylpyhuone kylpyammeella sekä langaton ja kiinteä nettiyhteys (joskin jostain syystä langaton ei toiminut minulla kuin hotellin aulassa, ei lainkaan omassa huoneessani, vaikka se kyllä väitti muodostaneensa yhteyden). Pärjäsin hyvin langallisellakin versiolla.

Tokion majoituksena minulla oli Kimi ryokan, jota kutsun mielummin majataloksi kuin hotelliksi. Ikebukuron jäätävän suurelta asemalta matkaa on noin kymmenen minuuttia, eli ryokan oli ihan sopivan matkan päässä. Huoneeni oli viidennessä eli ylimmässä kerroksessa, tarpeeksi tilava, langaton netti toimi hyvin ja huoneesta löytyi ilmastointilaite. Aulatiloissa oli kylmä (noin 15 astetta) ja wc ja suihku olivat yhteiskäytössä. Suihkuun meno oli yhtä tuskaa, koska myös suihkussa oli kylmä. Päädyinkin sitten yhden suihkukerran jälkeen käymään muina päivinä ihanassa kylvyssä. Vaikka kylpyhuoneita (ei siis suihkuja) oli vain yksi (toisessa kerroksessa), sinne ei ikinä ollut pahaa ruuhkaa, korkeintaan yksi käyttämässä sitä ennen minua.

Ihmisistä

Eniten jään kaipaamaan matkallani tapaamiani ihmisiä, he tekivät reissustani ikimuistoisen. He olivat hyvin vieraanvaraisia ja puheliaita, vaikken kunnon keskusteluun pystynytkään kielimuurin takia. Kaikki kyselivät, mitä haluan tehdä, ja huolehtivat minusta muutenkin hyvin. Minut saatettiin jopa lentokentälle asti. Haluan tavata heidät uudestaan mahdollisimman pian, toivottavasti he tulevat käymään Suomessakin. Olen iloinen, että olen suomalaisen tuttuni välityksellä pystynyt tutustumaan uusiin ihmisiin.

Shoppailusta

Seuraavalla kerralla voisin harkita elämysmatkaa shoppailumatkan sijasta. Päädyn aina ostamaan Japanista liikaa tavaraa, koska siellä sattuu olemaan kaikenlaista ihanaa. Paljon oli kuitenkin sellaista, jonka jouduin jättämään kauppaan (eli kaikki suuri ja painava). Olisi tehnyt mieli ostaa paljon enemmän kirjoja ja astioita. Jouduin kuitenkin tyytymään kahteen matkalaukulliseen ostoksia (painoivat noin 21kg ja 19kg). Enempää en olisi pystynyt raahaamaankaan. Pitänee vuokrata seuraavalla kerralla yksityiskone.

Japanissa vaatteet ovat omasta mielestäni paljon söpömpiä ja erikoisempia (=mielenkiintoisempia) kuin Suomessa. Löysinkin paljon kivoja vaatteita. Hintataso vaihtelee tietysti liikkeittäin, mutta aika samaa tasoa kuin Suomessakin, sanoisin. Satuin olemaan liikkeellä hyvään aikaan, koska alennusmyynnit alkoivat vuodenvaihteen jälkeen.

Japanifanina kaikki tavarat ovat ylipäätään paljon siistimpiä Japanissa kuin Suomessa. Matkamuistokojuissa oli myynnissä kaikenlaista ihanaa perinteistä tavaraa, mutta myös animefanitavaraa on kiitettävästi myös muualla kuin Tokiossa. Tavarataloissa puolestaan esimerkiksi keittiöosastolla on mielenkiintoista tavaraa, sellaistakin, jota ei näkemättä osaisi kuvitella tarvitsevansa. Riisinkeittimen olisin kyllä halunnut ja ilmankostuttimetkin vaikuttivat kivoilta. Myös pelkkä katselu tavarataloissa ja etenkin niiden ruokaosastoilla voi olla elämys.

Ruoasta

Vaikka olenkin välillä melko nirso ruoan suhteen, pidän hyvin paljon japanilaisesta ruoasta. Sain syödä matkan aikana kaikenlaista: japanilaista riisiä, omuraisua, yakisobaa, tavallista sobaa, yakinikua, okonomiyakia, tonkatsua, kaikenlaista kalaa, merilevää, mochia, mereneläviä, sushia, sashimia, tamagoyakia ja paljon muuta mitä en nyt muista mainita. Päätin lähtiessäni olla ennakkoluuloton minulle tarjottavien ruokien suhteen, joten päädyin kieltäytymään vain sienistä (joita en voi sietää). Saisinpa Suomessakin syödä oikesti hyvää riisiä, suomessa syötävä poikkeaa niiiiin paljon japanilaisesta. Jään siis kaipaamaan myös japanilaista ruokaa.

Omuraisu (riisitäytteinen munakas), allekirjoittaneen koristuksilla

Mochipohjainen pizza

Lopuksi

Reissu oli kaikkiaan hyvin onnistunut, eivätkä pienet vastoinkäymiset haitanneet menoa merkittävästi (näitä olivat muun muassa pikkuvarpaiden isot rakkulat, polven kipeytyminen ja flunssa Tokiossa). Sää oli talveksi aika siedettävä, vain muutamana päivänä satoi, eikä lämpötilakaan ei painunut pakkaselle. Kagoshimassa oli välillä jopa "lämmin" (=+15).

Minulla olisi jo suuri hinku suunnitella seuraavaa matkaa nousevan auringon maahan. Saa nähdä, milloin sellainen on edessä. Haluaisin kokea japanilaisen kesän, koska olen ollut tähän mennessä Japanissa vain keväällä, syksyllä ja talvella, mutta toisaalta tiedän, että siellä on kesäisin hyvin kuumaa ja kosteaa. Jos Finnairilta sattuu tulemaan hyviä lentotarjouksia, voi olla, että lähden pariksi viikoksi Kagoshimaan (ja millä rahalla...?).

18.1.2014 ~Chinzanso~

Lauantaiaamuna heräsin seitsemän jälkeen pakkaamaan tavaroita kahteen matkalaukkuuni. Yllätyksekseni ne jopa mahtuivat niihin. Kuvittelin ostaneeni reilusti vaatteita, mutta olisin silti kaivannut muille tavaroille enemmän pehmikkeitä. Toivotaan, ettei lentokenttähenkilökunta hirveästi niitä heittelisi.

Kaikkia tavaroita en tietenkään voinut vielä lauantaina pakata, koska tarvitsisin niitä vielä illalla ja seuraavana aamuna. Sain kuitenkin pakkaamisen hyvään vaiheeseen, päivän ja illan viettäisin Harukon kanssa, joten en illalla ehtisi kuitenkaan pakata kaikessa rauhassa. Sunnuntaiaamuun pakkaamista ei myöskään olisi voinut jättää, koska herätys olisi kello 5.30 ja bussi Naritan lentoasemalle lähtisi Hotel Metropolitanin edestä tasan seitsemältä, ja paikalla pitäisi olla kymmentä minuuttia aikaisemmin.

Pakkaamisen jälkeen lähdin aamiaiselle ennen kymmentä, Haruko tulisi hakemaan minut Kimi ryokanilta kello 11. Olisin halunnut syödä japanilaisen aamiaisen Jonathan'silla, mutta se oli harmikseni loppuunmyyty (varmaan lohi oli loppu). Päädyin tilaamaan pannukakkuja, joihin kuului myös drinkbar.

Palatessani ryokanille puoli yhdeltätoista Haruko oli jo odottamassa minua. Lähdimme yhdessä viettämään päivää viiden tähden luksushotelli Chinzansohon Edogawabashiin Tokion ytimeen. Kuulosti tässä vaiheessa jo epäilyttävältä ("Tulen kalliiksi","Kelpaakohan mun vaatteet"...). Menimme Edogawabashiin Yurakuchon metrolinjalla, sinne taisi olla Ikebukurosta vain kolme asemanväliä. Kävelimme asemalta hotellille, matkaa oli alle kilometri. Kello oli vähän yli 11 saapuessamme hotellille. Kävelymatkan varrella oli pieni pyhättö ja sen yhteydessä hautausmaa.

Haruko oli varannut meille illallispöydän hotellin alueella sijaitsevasta ravintolasta kello 18. Aikaa oli siis paljon. Tarkoitus oli alun perin syödä kyseisessä ravintolassa lounasta, mutta ravintola oli varattu silloin täyteen. Viideltäkään ei vielä päässyt hääjuhlien takia. Kiertelimme aikamme kuluksi hotellin kauniissa puutarhassa, jossa suurin osa kasveista (isoja puita lukuunottamatta) oli erilaisia kamelioita (japaniksi tsubaki). Hotelli on ottanut tsubakin tunnuksekseen ja muun muassa myy tsubakiöljyä.

Tsubaki on talvella kukkiva pensas, jossa on kauniit isot punaiset kukat. Olin nähnyt niitä kukassa jo muun muassa Kagoshimassa ja Kyotossa. Eivät ihan ole sakuran- tai luumunkukkien (ume) veroisia, mutta hyvin kauniita kuitenkin. Hotellin puutarhan tsubakit eivät olleet vielä aloittaneet täyttä kukintaansa, vaan pensaissa oli lähinnä vihreitä nuppuja. Vain siellä täällä näkyi kukkia.  

 

Hotellin puutarhassa on kukkula, jonka laella on kolmikerroksinen pagoda. Alueella on  myös pieni vesiputous ja lampi. 

Hotelli on ilmeisen suosittu häidenpitopaikka, päiväksi sattui vielä lauantai. Hotellin alueella on useita kappeleita, ja näimme ainakin neljä eri hääseuruetta lähes samaan aikaan. Saimme jopa todistaa kimpunheittoa pariinkin otteeseen. Vain yhdellä morsiusparilla oli yllään perinteinen japanilainen hääpuku, muut olivat ainakin sillä hetkellä länsimaisessa puvussa. 

Puutarhasta löytyi myös pieni Inarin pyhättö. 

Kävimme syömässä lounasta hotellin puutarhassa olevassa sobaravintolassa. Tilasimme tempurasobaa lämpimillä nuudeleilla (olisi siis saanut myös kylmillä). Ulkona oli kuitenkin ollut sen verran viileää (ehkä viitisen astetta), että reilun tunnin ulkona kävelemisen jälkeen kaipasi jotain lämmintä. Ravintolan piha oli sekin kaunis.

Kello ei ollut vielä kahtakaan, kun meiltä alkoi loppua tekeminen. Haruko kysyi, haluaisinko vielä lähteä käymään jossain ennen illallista, joten ehdotin Tokyon asemaa (Tokiossa on Tokyon kaupunginosa). Menimme sinne taksilla. En muistaakseni ollut käynyt Tokyon aseman edustalla aiemmin, joten halusin ottaa siitä kuvan. Punainen vanhanaikainen länsimaistyylinen rakennus keskellä korkeita taloja näytti mielenkiintoiselta. 

Päätimme myös lähteä käymään keisarillisella palatsilla eli käytännössä sisemmän vallihaudan reunalla. Sisimmän vallihaudan sisäpuolelle ei ole asiaa ilman kutsua tai muuta lupaa. Varsinaista palatsia ei näy. Reuna-alueilla on paljon hienosti leikattuja mäntyjä, ja vallihaudassa uiskenteli joutsenia ja muita vesilintuja. 

Palasimme pienen kävelyn jälkeen Tokyon asemalle, jonne menimme vähän shoppailemaan. Tarkemmin ostosalue sijaitsi aseman alapuolella, ja siellä oli erilaisia matkamuistoja ja TV-hahmojen tuotteita sekä ruokaa (bento- eli lounasbokseja ja paikallisia herkkuja) myyviä putiikkeja. Viiden jälkeen palasimme taksilla takaisin hotellille. Pääsimme ravintolaan sisälle etuajassa vähän ennen kuutta.

Tiesin etukäteen vain, että söisimme ruokaa, joka on keitetty tsubakiöljyssä (kukan siemenistä puristettavaa öljyä voidaan esimerkiksi käyttää ruoanlaittoon, ihon- ja hiustenhoitoon sekä veisten ym. huoltoon ja puhdistukseen). En saanut tietää illallisen varsinaista hintaa, kun Haruko halusi maksaa kaiken, mutta kovin edullista se ei ainakaan ollut. Jo alkuruoka oli niin hienoa settiä, ettei sitä olisi raaskinut edes syödä. 

Osa ruokalajeista jäi minulle osittain tai täysin tuntemattomiksi, mutta ehkä parempi niin. Välillä on jotenkin helpompi syödä, kun ei tiedä mitä se on. Parin alkuruoan jälkeen oli pääruoan vuoro. Tarjoilija uitti varras kerrallaan ruoankappaleita kuumassa öljypadassa. Ruoka siis valmistetaan asiakkaan nenän edessä. Joukossa oli paria eri kalaa, jotain rapua, ilmeisesti kampasimpukkaa, paprikaa ja muita vihanneksia, bataattia, miyazakilaista lihaa, ja paljon muuta.

Pääruoan jälkeen tuli vielä lisää ruokaa. Aloimme olla Harukon kanssa jo aika täynnä. Lopulta oli jälkiruoan vuoro: hunajamelonia, mansikoita ja öljyssä keitetty mochimanju.

Kello oli jo puoli yhdeksän, kun lähdimme taksilla Ikebukuroon. Taksi vei meidät Ikebukuron aseman länsisisäänkäynnille, josta sitten kävelimme perille, minä ryokaniini ja Haruko omaan hotelliinsa. Kävin vielä ostamassa kaupasta teejauhetta ja pienen purkin jäätelöä.

Illalla oli reissun viimeisen ofuron aika, jään todellakin kaipaamaan sitä likoamista kuumassa kylpyvedessä puisessa ammeessa. Jäätelön söin kylvyn jälkeen, ja kirjoitin myös itselleni pari Harukon antamaa postikorttia. Kimi ryokanin henkilökunta muuten tuo aulatiloihin aina jotain kukkia, tällä kertaa oli pieniä liljoja.

17.1.2014 ~Otaku-paratiisit~

Perjantaina olisin voinut nukkua pitkään. Heräsin kuitenkin itsekseni jo seitsemän aikaan. Chillailin ryokanilla aamun ja lähdin aamiaiselle (Jonathan's) vähän ennen kymmentä. Sain melkein otettua aamiaisestani kuvan ennen sen aloittamista. Melkein.

Syy myöhäiseen lähtöön oli lähinnä tänään vierailtavien liikkeiden aukioloajat, suurin osa aukesi vasta kahdeltatoista. Lähdin aamiaisen jälkeen ensin kauimmaiseen kohteeseen, Kichijoujiin, keskustasta (=Shinjuku) länteen. Sinne pääsee esimerkiksi JR Chuolla Shinjukusta, jonne puolestaan pääsee Ikebukurosta vaikka Yamanotella. Matka kesti noin puoli tuntia. Kichijoujissa pysähtyvät sekä local- että rapid-junat, joten ei ole väliä kumpaan hyppää kyytiin, kun aikakin on lähes sama.

Olin Tokiopassista lukenut Kichijoujista löytyvän vanhoja kimonoja myyvän pienen liikkeen nimeltään Omoshiroya. Kirjassa on suhteellisen hyvät ohjeet perille löytämiseksi, mutta liikkeen kotisivuilta löytyy myös karkea kartta. Olin perillä Kichijoujissa vähän yli yhdeltätoista, joten aikaa oli reilusti ennen liikkeen aukioloaikojen mukaista avautumista. Kävelin pienen lenkin ja kävin Seiyu-nimisessä kaupassa, josta ostin juomista ja maccha-jauhetta sekä kuolailin herkullisen näköisiä valmisannoksia.

Menin Omoshiroyan eteen odottamaan vähän ennen kahtatoista.

Se ei kuitenkaan avannut oviaan ja pysyi pimeänä, vaikka kello oli pian varttia yli. Menin tutkimaan tarkemmin ovessa olevaa lappua, jossa luki: olemme avoinna 12-18, mutta silloin tällöin poissa. Soitathan meille numeroon...

No, en viitsinyt käyttää rahaa soittamiseen, joten lähdin takaisin asemalle mieleni hieman pahoittaneena. (Olisin ehkä puhelimellani voinut soittaakin, kun se vihdoin alkoi toimia samana aamuna. Tämä vaati vain pari sähköpostiviestiä dna:lle ja viikon odottelun.) Ehkä parempi näin, eipä matkalaukkuissani enää hirvesti olisi tilaa ollutkaan. Vanhojen kimonojen hinnat olisivat kuitenkin alkaneet 525 jenistä (alle 5 euroa!), joten saatoin menettää joitain edullisia aarteita. Jääpähän jotain seuraavaankin kertaan.

Kichijoujista palasin Chuolla takaisinpäin Nakanoon, joka sekin jää keskustan länsipuolelle. Heti aseman vierestä radan pohjoispuolelta alkaa Nakano Sunmall'n ostoskatu, joka on täynnä pieniä liikkeitä ja ravintoloita. Ostoskadun päässä on isohko ostoskeskus Nakano Broadway, joka ei kuitenkaan ole ihan tavanomainen. Liikkeet eivät ole erityisen "hienoja", vaan käytännöllisen tai omalaatuisen näköisiä, ja kerrokset (joita on neljä + kellari) ovat matalahkoja. B1-kerroksessa on ruokaa, kuten lihakauppoja ym., ensimmäisessä kerroksessa on muun muassa vaateliikkeitä, mutta kerroksissa kakkosesta neloseen on keskitytty otaku-kulttuuriin (kiivas fanitus, kohdistui se sitten mangaan tai peleihin tai johonkin ihan muuhun...). Siis animefanin must-see-paikka Akihabaran (jota myös Akibaksi kutsutaan) lisäksi. Pienistä liikkeistä löytyy kirjoja, mangaa, doujinsheja, pelejä, leluja, figuureja, nukketarvikkeita... Pelkästään Mandaraken liikkeitä on varmaan viisitoista.

Ostin muutaman doujinshin (fanin piirtämä sarjakuva yleensä jostain manga- tai animesarjasta, pelistä, romaanista, tv-sarjasta/elokuvasta tai julkisuuden hahmoista, tarina on piirtäjän oma tai liittyy osittain oikeaan juoneen) ja pari Nyanko-sensei-kännykkäkorua, katselin muutamaa figuuria ja kiertelin ympäri sokkeloista ostoskeskusta. Aikani kuljeskeltuani (liikkeiden kuvaaminen oli kielletty) hain pohjakerroksesta valmiin yakisoba-annoksen (kyllä mä muutakin söin matkan aikana), otin sen mukaan ja lähdin Sobu-linjalla kohti Akihabaraa. Ikebukurosta lähdettäessä sinne pääsisi kätevimmin Yamanotella.

Akibahan on stereotyyppisesti otakun paratiisi. Siellä on Animate, K-Books, Mandarake, Book-off sekä läjä muita pieniä ja suuria liikkeitä, jotka myyvät mangaa ja oheistuotteita.

Akihabara on myös elektroniikkakeskus: ei ole sähköllä toimivaa kapinetta, jota sieltä ei saisi. Ennen shoppailukierrosta yritin etsiä paikkaa, jossa syödä Nakanosta ostetut nuudelit. Päädyin syömään niitä erään rakennuksen parvelle toiseen kerrokseen. Siellä oli mukavasti portaita, joilla istua hieman katseilta piilossa. Kiertelin syömisen jälkeen Animatella, K-Booksilla ja Mandarakella ostamatta kuitenkaan mitään, liekö alkoi iskeä jo turtuminen shoppailuun ja tavarapaljouteen. 

Palasin ryokanille jo ennen viittä, huilasin hetken, ja päätin sitten vielä lähteä etsimään Shinjukun Closet Childin (käytettyjä lolita-vaatteita myyvän liikkeen). Jonkin verran sain pyöriä ja tutkailla opaskarttoja teiden varsilla ennen sen löytymistä. Sieltäkään ei tarttunut mitään mukaan.

Palattuani takaisin Ikebukuroon lähdin vielä viimeisen kerran kiertelemään paikkoja Higashi-Ikebukuroon eli radan itäpuolelle. Kävin Animatella ostamassa yhteen mangasarjaan liittyvän taidekirjan, joka sisälsi hienoja isoja värikuvia sarjan hahmoista (mangat ovat tavallisesti mustavalkoisia).

Päädyin lopulta syömään iltapalaa itäpuolen Jonathan'sille. Tilasin tonkatsulla täytettyjä leipiä pääruoaksi. 

Jälkiruoaksi tilasin jäätelöannoksen, jossa oli vanukas (eli purin=pudding), pehmistä, mansikkasorbettipallo pohjalla, mansikkakastiketta, kiiviä ja tuoreita mansikoita (=yksi mansikka kahtena viipaleena).

Otin lisäksi drinkbarin, ja kiskoin monta lasillista omenajuomaa, ginger alea, jäämacchalattea ja teetä. Testailin myös puhelimeni toimintaa lähettämällä tekstiviestin, joka myös vastauksesta päätellen meni myös perille.

Illalla oli tietysti taas kylpyaika.