Japanipäiväkirja

Heräsin taas aamulla ennen kuutta ja jopa ennen herätyskelloa. Pilvisestä säästä huolimatta ihailin näkymiä kymmenennen kerroksen huoneestani.

Kasasin tavarat ja lähdin aamiaiselle hotellin aulaan. Söin muun muassa onigirejä (maustettuja riisipalloja). Olin lopulta Shin-Yamaguchin aseman laiturilla hyvissä ajoin ennen junan lähtöä. Shin-Yamaguchista lähdettäessä kohti Shin-Osakaa ('shin' on 'uusi') junassa oli melko väljää, mutta suurilta asemilta tuli lopulta vaunu täyteen. Tämä Sakura ei pysähtynyt kaikilla asemilla, vaan jätti välistä muun muassa Himejin (jonne olin alun perin menossa viime reissulla, mutta kaupungin paras nähtävyys eli kaunis valkoinen linna oli silloin huputettuna, joten peruin silloin suunnitelmani). Yritin taas ottaa kuvia junan ikkunasta.

Shinkansen Sakura 540 saapui Shin-Osakan asemalle hieman ennen kymmentä aamupäivällä aikataulun mukaisesti. Kävin heittämässä tavarat vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päähän hotellille, joka oli sama kuin edellisellä reissullani: Toyoko Inn Shin-Osaka-eki Higashi-guchi. Maksoin myös hotellin, ettei minun tarvinnut miettiä sitä palatessani hotellille illalla. Kävelin takaisin asemalle, jossa tapasin Fumikan puoli yhdeltätoista. Lähdimme saman tien kohti Kiotoa paikallisjunalla, joka tosin pysähtyi vain yhdellä tai kahdella asemalla Osakan ja Kioton välillä. Matka kesti puoli tuntia (Shinkansenilla samaan matkaan kuluu 13 minuuttia).

Kioton asemalla Fumika osti meille päiväliput bussiin (500 jeniä) ja hyppäsimme Kiyomizuderan lähistölle ajavaan. Bussissa oli paljon korealaisia. Muutenkin Kiotossa oli liikkeellä paljon ulkomaalaisia. Se oli hämmentävää, koska Kagoshimassa ei ainakaan länsimaalaisia tainnut tulla vastaan ollenkaan. Bussista poisjäännin jälkeen kävelimme mäen ylös Kiyomizuderan temppelialueelle. Kiyomizudera tarkoittaa sananmukaisesti Puhtaan veden temppeliä. Matkan varrella oli paljon pieniä myymälöitä, joissa oli myytävänä kaikenlaisia matkamuistoja ja muuta japanilaista tavaraa.

Temppelialueella oli paljon ihmisiä. Viimeksi kun olin liikkeellä talvella, ihmisiä oli paljon vähemmän. Varsikin kiinalaisia, korealaisia ja koululaisia luokkaretkellä oli huomattavasti. Itse temppelin lähiympäristöön oli 300 jenin (alle kolme euroa) pääsymaksu, ja siellä sain kuvata melko vapaasti. Temppeliltä lähtevän polun varrella kukki hortensioita.

Kiyomizuderalta kävelimme takaisin mäkeä alas ja kiertelimme hieman liikkeissä. Yhdeltä Fumika oli varannut meille paikan wagashi-kurssille. Wagashi on perinteinen japanilainen maccha-teen kanssa nautittava "makeinen", jonka sisällä on ankoa eli paputahnaa. Puolentoistatunnin opetuksen piti mies, joka taiteili muovailuvahan näköisistä palleroista hienoja taideteoksia: kaksi nadeshiko-kukkaa, luumun ja hortensian. Meidän piti tehdä perässä. Mietin ensin, mitä siitä tuleekaan, mutta wagashinteko olikin todella kivaa. Olin melko tyytyväinen aikaansaannoksiini. Yksi syötiin paikan päällä teen kanssa ja loput sai ottaa mukaan.

Sisälläoloaikana oli alkanut sataa. Kävelimme bussipysäkille ja ajoimme ostoskadulle. Kiertelimme siellä liikkeissä ja söimme muun muassa takoyakia (mustekalapalleroita). Lähdimme jonkin ajan kuluttua kahdella eri junalla kohti illallispaikkaa. Sinne ajoi jälkimmäisellä junalla puoli tuntia. Jäimme pois Kibuneguchin asemalla, joka sijaitsi käytännössä keskellä metsää. No kulki siellä tiekin jonkin matkan päässä. Ympäristö oli kuin Mononoke-hime meets Totoro. Sateen takia en viitsinyt kaivaa mennessä kameraa, sillä kuvista tuskin olisi tullut kovin hyviä.

Olimme Kibunekuchin asemalla puoli kuuden aikaan. Tajusimme, ettei ravintolalle kulkenut enää busseja. Fumika soitti ravintolalle, josta tuli mies hakemaan meitä minibussilla. Emme sentään olleet Beniya-nimisen ravintolan ainoat asiakkaat, vaan paikalle oli löytänyt myös muita ihmisiä. Paikka on ilmeisesti kesäaikaan hyvinkin suosittu, sillä metsä viilentää mukavasti. Söimme ties kuinka monen annoksen illallisen japanilaistyylistä ruokaan (washoku). Pääasiassa ruoka oli hyvää, mutten oikein tiennyt, miten olisin syönyt puikoilla kokonaista kalaa. Se näyttikin vielä tosi pelottavalta.

Lähdimme takaisin kohti Kioton keskustaa kahdeksan jälkeen. Olin Osakan hotellilla ehkä varttia yli yhdeksän.

Sunnuntaiaamuna oli aikainen herätys. Kelloni oli soimassa viittä vaille kuusi, mutta jostain syystä heräsin jo kello 5.35. Menimme aamiaiselle seitsemältä ja siihen mennessä piti olla tavarat kasassa ja muuten valmiina. Jätimme isoimmat kantamukset hotellille säilytykseen ja lähdimme aseman viereen bussipysäkille, josta lähti busseja Houfun tukikohtaan (JASDF= Japan Air Self-Defence Force). Puoli kahdeksalta jono oli sadan metrin luokkaa. Jouduimme siis odottamaan ennen kuin pääsimme bussin kyytiin.

Matka tukikohtaan kesti parikymmentä minuuttia. Olimme paikalla hieman kahdeksan jälkeen, itse ohjelma alkoi yhdeksältä. Kentällä oli esillä ilmavoimien kalustoa, muun muassa 60-vuotisjuhlalentokone.

Avausseremonian jälkeen oli vuorossa marssiesitys, jossa Gen löi rumpua taustalla (pienempää). Se kesti kymmenen minuuttia, ja sisälsi vaikeilta vaikuttaneita muodostelmia. Vähän kuin jäykkää tanssia.

Päivän aikana ilmassa lenteli myös kaikenlaisia koneita: juhlakone kavereineen, helikoptereita, yliäänikone sekä JASDF:lta että USA:sta, ja lopuksi kuusi Blue Impulse -taitolentokonetta. Niiden esitys oli erityisen hieno. Youtubesta löytyy varmaan videoitakin.

Lounaaksi söimme kojuissa myytäviä ruokia. Yuuichi haki meille muun muassa sushia, yakisobaa, takoyakia ja yakitoria.

Gen pääsi hengaaman kanssamme joksikin aikaa ennen toista marssiesitystä. Oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa. Genin kanssa on "helppo" puhua japania, tajuamme toisiamme paremmin toisin kuin esimerkiksi silloin kun puhun Yuuichin kanssa.

Toisessa marssiesityksessä sotilailla (tai mitä ikinä ovatkaan) ei ollut päällystakkia. Esitys taisi olla muuten samanlainen.

Lähdimme bussille kahden jälkeen. Bussijonossa oli populaa enemmän kuin aamulla. Saavuimme jonoon puoli kolmen aikaan jä pääsimme bussiin noin neljältä. Siis puolitoistatuntia jonossa. Disneylandinkin jonot kalpenevat. Ennen Shin-Yamaguchiin menoa piti vielä käydä hakemassa tavarat hotellilta. Yoshitomit eivät lopulta ehtineet varaamaansa Shinkansen-junaan, vaan joutuivat menemään seuraavalla. Erosimme Shin-Yamaguchin asemalla, josta suuntasin Toyoko Inn -ketjun hotellille.

Tällä kertaa (kuten edelliselläkin reissulla) huone oli siisti ja sopivasti varusteltu. Ehdin kyllä rytätä sängyn peiton ennen kuvan ottamista.

Saatuani tavarat huoneeseen lähdin alakerran aulaan ilmaiselle iltaruualle (curryriisiä). Se oli kyllä aika tulista minun makuuni, mutta muuten hyvää.

Lähdin vielä käymään uudestaan asemalla varaamassa paikan seuraavan aamun Osakaan menevään Shinkanseniin. Kävin myös pienellä kävelyllä lähiympäristössä, alla kuvia matkan varrelta.