Herätyskello soi torstaiaamuna kello 5.50. Lähdin Shin-Osakan asemalle puoli seitsemältä, joten en voinut syödä hotellillani aamiaista, jonka tarjoilu alkaa seitsemältä. Hain sen sijaan pari onigiriä lähikaupastani FamilyMartista, joka on kävelymatkan varrella. Olin asemalla hyvissä ajoin ja paikanjonottajien kärkipäässä, joten sain Shinkansenista hyvän paikan. Ihmisiä ei kyllä aivan liikaa ollut liikenteessä, juna ei tullut läheskään täyteen, mutta ikkunapaikat täyttyivät hyvin. Shinkansen Sakura 545 lähti Shin-Osakasta kello 7.15 ja oli perillä Hiroshimassa kello 8.47.
Hiroshiman asemalla vaihdoin JR Sanyo -linjan paikallisjunaan ja ajoin sillä Miyajimaguchiin asti. Matka kesti noin 25 minuuttia. Miyajimaguchin asemalta oli noin viiden minuutin kävelymatkan päässä lauttasatama, josta lähti lauttoja kohti Miyajiman saarta (tunnetaan myös Itsukushima-nimellä). Saarelle liikennöi sekä JR Westin että yksityisiä lauttoja. Junapassiin sisältyy JR:n lautta, jonka matka-aika on noin kymmenen minuuttia. Lautalta näkyi jo pikkuruisena saaren kuuluisin maamerkki, Otorii-portti (suuri torii), joka on yksi kolmesta Japanin kauneimmasta näkymästä (yleisen listauksen mukaan, muut ovat Matsushima ja Amanohashidate). Vai liekö siihen kuuluu koko Miyajiman saari...
Miyajiman lauttaterminaalista nappasin itselleni mukaan englanninkielisen Miyajiman opaskartan, johon on selkeästi merkitty käymisen arvoiset kohteet ja niille ehdotettu vierailujärjestys: löytyy sekä kolmen, neljän että kuuden tunnin kävelyreittejä. Lisäksi olisi mahdollisuus lähteä vuorikiipeilemään tai ajelemaan köysiradalle ylös vuorenrinnettä. Valitsin kolmen tunnin kävelyreitin, joskin jätin menemättä pariin maksulliseen kohteeseen sisälle. Sain jo muutenkin kulutettua reittiin noin neljä tuntia kävelemällä hitaasti ja kuvailemalla paljon.
Suuntasin ensimmäiseksi Miyajiman perinteiseen käsityökeskukseen (käännän nämä kartan englanninkielisistä nimistä...). Siellä oli esillä paljon kauniita puusta tehtyjä esineitä, kuten lakattuja tarjottimia ja riisilastoja. Niitä olisi ollut mahdollisuus myös ostaa.
Seuraavaksi lähdin rantaviivaa pitkin kävellen kohti Otorii-porttia ja Itsukushiman pyhättöä. Matkalla törmäsin peuroihin, jotka ovat levittyneet pitkin saarta eivätkä pelkää ihmistä. Niitä lekottelee puiden alla ja nurmikolla, mutta niiden ruokkiminen on saarella kielletty. Koristekasvien ympärillä on peurojen varalta verkot. Pari peuraa olisi kyllä ollut menossa ravintolaan, mutta onneksi automaattiovien aukaiseminen vaatii napin painamista.
Sää ei ollut aivan kirkas, tuuli oli välillä aika navakka ja pariin otteeseen uhkasi alkaa jopa sataa. Kunnon sadetta ei kuitenkaan onneksi tullut. Saavuin Otoriille laskuveden aikaan, joten pääsin kävelemään sen vierelle. Iso portti keskellä hiekkatasankoa oli kyllä huikaiseva näky, varmaankin vielä parempi nousuveden aikaan kirkkaalla tyynellä säällä.
Otoriille oli myös uhrattu onnentoivossa pikkurahaa. Niitä oli kiinnitetty portin juuressa kasvavan levän joukkoon, josta vesi huuhtoo osan mukanaan.
Ihasteltuani aikani Otoriita lähdin viereiseen Itsukushiman pyhättöön, jonka sisäänpääsymaksu oli 300 jeniä. Sisällä hyörivää pyhätön henkilökuntaa (muun muassa mikot) ei saanut kuvata. Myös pyhättö on rakennettu niin, että nousuveden aikaan se näyttää kelluvan vedessä.
Vierailtuani pyhätössä (eli käveltyäni sen läpi) lähdin taas etenemään rantaviivaa pitkin. Päätin myös kokeilla kamerani ajastinlaukaisinta (ei, en ole photoshopannut itseäni jälkimmäiseen kuvaan, vaikka se siltä näyttääkin). Näytin kyllä tuona päivänä niin turistilta tuulitakki päällä, lenkkarit jalassa, reppu selässä ja kamera kaulassa / kädessä. Mutta kyllä siellä oli kylmä.
Saavuin tarpeeksi pitkän aikaa käveltyäni Omoton puistoon, joka on varmasti taas upeampi kesällä. Söin siellä eräässä katoksessa aamupalaksi ostamani onigirit.
Kävelin Omoton puistosta Daiganjin temppelin ja Tahoton Pagodan kautta Momijidanin puistoon (momijidani tarkoittaa japaninvaahteralaaksoa, japaninvaahterassa on pienet lehdet), josta jatkoin edelleen viisikerroksisen Pagodan ja Senjokakun pyhätön kautta takaisin Otoriille. Kuvia matkan varrelta.
Pääsin vielä ennen saarelta lähtöäni (puoli kahden aikaan) näkemään Otoriin, kun vesi oli alkanut nousta. Nousu- ja laskuvesi vaihtelevat noin kuuden tunnin välein. Palasin sitten lautalla takaisin Miyajimaguchiin, ja edelleen paikallisjunalla Hiroshimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti